19. joulukuuta 2023|17:17
Millainen apteekin koulutussuunnitelman tulee olla?
Koulutusvähennyksen perusteena olevan koulutuksen on oltava työnantajan järjestämää koulutusta, joka liittyy työntekijän nykyisiin tai tuleviin työtehtäviin. Koulutuksen on perustuttava koulutussuunnitelmaan.
Koulutus voi liittyä työntekijän ammatillisen osaamisen kehittämiseen tai ylläpitämiseen tai vaikkapa työssä suoriutumiseen. Koulutus voi olla osa työntekijän perus- tai jatkotutkintoa. Perehdytyksestä tai työhön opastuksesta ei voi saada koulutusvähennystä.
Mikäli yritys kuuluu yhteistoimintalain piiriin, laaditaan suunnitelma lain edellyttämällä tavalla. Jos työnantaja ei kuulu yhteistoimintalain piiriin, koulutussuunnitelma on laadittava taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä annetun lain mukaan.
Henkilöstön kehittämissuunnitelma
- Arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä (esim. biologisten lääkkeiden apteekkivaihto, perusosaamisen laajeneminen (LHA) tai apteekin varastonhallinnan haasteet saatavauushäiriöiden vuoksi).
- Em. arvioon perustuva suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä.
- Suunnitelmassa on lisäksi käsiteltävä yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä sekä työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta.
- Lisäksi suunnitelmaan kirjataan, miten sitä on tarkoitus toteuttaa ja seurata.
Suunnitelma laaditaan ennen työntekijöiden koulutusta, sitä voi kuitenkin päivittää vuoden aikana.
Koulutussuunitelma kannattaa laatia siten, että siitä saa helposti työntekijäkohtaisen kirjallisen selvityksen. Lisäksi työnantajalla on oltava todistus koulutuksen suorittamisesta (pelkkä ilmoittautuminen ei riitä). FOKin sähköinen osallistujamerkki on todistus suoritetusta koulutuksesta. Merkin tiedoista löytyy myös koulutuksen sisältö.